Blogi

SONERA 3/2014

Oheinen kuva, parin vuoden takaa, tuo mieleeni "hauskahkon" episodin. Joulugubbe muisti minua jouluna 2011 uudella käsipuhelimella jonka merkki siihen aikaan oli (melkein pakosta) NOKIA.  Takuuaika oli 2 vuotta ja hyvä oli sillä sitä aikaa kyllä tarvittiin.  Eka vuosi meni ihan kivuttomasti mutta sitten ihmekoje teki tenän. Malli oli ns. hipaisumalli ts. vain kosketus ruutuun ja kaikki alkoi pyöriä, vinhasti.  Mutta kas: sipaisunhipaisu ei enää aiheuttanut minkäänlaista toimintaa, vaikka teksti kehoitti innokkaasti avaamaan masiinan. Ei siis mitään.  Ei kun Mikonkadulle, jossa sijaitse NOKIA SPA (Nokia kylpylä?) Nörtti kysyi, että mikä koneessa on vikana? Sanoin, etten todellakaan tiedä, se ei vain toimi, välitä puheluita tai viestejä tahi tallenna valokuvia. (soita musiikkia, anna mun pelata älypelejä, päästä mua verkko-ostoksille, tai yhdistä minua mihinkään muuhunkaan,tositarpeelliseen toimintaan?) Vehje jäi siis sinne ja sain tilalle vaihtovempeleen. Lupasivat ilmoittaa, sähköpostiteitse, kun kaikki on taas reerassa ja valmis noudettavaksi. Näin tapahtuikin ja kotiutin kapineen jälleen itselleni.  Upeata.  Kunnes n. kuukauden päästä sama juttu. Taas: Mikaelgatanille ja takaisin ja sitten, uudelleen verstaalle, luuri kun teki, ties monennenko kerran lakon. Olin säilyttänyt kaikki korjaamoraportit.  Nyt sitten soittivat ja sanoivat että olen itse käpälöinyt telefoonia ja ettei se ole kertaakaan edes heidän pajassaan käynyt.  Olipa häkellyttävä ilmoitus.  Missähän minä oli oikeastaan laitettani käyttänyt, jossen heillä.  Ei kun raportit mukana taahen huoltopisteesenn todistelemaan, että kyllä nämä vikaraportit on heillä kirjoitettu.  No paikalle tullessani edeskäypä ilmoitti että kyseessä oli väärinkäsitys, he olivat käyttäneet väärää henkilötunnusta.  Koje toimi taas.  Jouduin kyllä toteamaan että takuuaika menee umpeen vuoden (2013) loputtua, että mitäs sitten tehdään.  Tähän tiskintakainen sopotti että kannattanee vaihtaa kohde.  Vastasin, että niinhän se tietty on.  En vain tiedä, että minkämerkkisen valitsen seuraavaksi, mutta sen kyllä tiedän, ettei siinä lue NOKIA ja pyysin kaveria ottamaan itsestäni kuvan joka kuvannee, miltä sillähetkellä tuntui.

                                    Kuvaili: Jappa eli Ailion Jari

PS. Tekstissä mainittu vempain toimii edellen, mikä ihmetten todettakoon!! 

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1