Blogi

BONDENPAAVO (10/2014)

Kylläpä tuo Paavo taas tempun keksi ja kehitti. Kui se ny tommottii?? Tekee näköjään ihan mitä tahansa pysyäkseen otsikoissa ja sivuilla. Paten motto tuntuu olevan, ettei ole väliksi mitä puhutaan, pääasia on, että puhutaan, vaikka sitten potaskaa.  Että kuka ihmeen Pate?  Ehei, ei hyvät immeiset, kysymys ei suinkaan ole (tällä kertaa) Väykästä, vaan hänen "ammattikaimastaan", tuosta Ärhinmäestä:  Wasemmistoliiton pirtsakasta pampusta, kansanedustajasta ja ex-kansankomissaarista, jonka vastuu- ja hallinta-ala käsitti liikunnan, kulttuurin sekä urheilun, tuon Suomen kansan lempparilapsen, alan, jossa kaikki kansalaiset ovat asiantuntijoita.  Sentit ja sekunnit ovat hallussa, koko itsenäisyyden ajalta.  Katsokaapas vaikka maanantaisin aamuTV:n JÄLKIHIKI-osiota. (jos kiireiltänne kerkiätte)

Niin: PA (Paavo Arhinmäki) otti ja SUUTTUI hiekkalaatikkokavereittensa kiusaamiseen ja päätti heittää lelut kehiin, nousi ylös, suoristautui, avasi hiekkalaatikon oven ja poistui takavasemmalle ärhennellen ja hinaten mukanaan, vasemmasta kädestä kiinnipitäen, aatesysterinsä Merjan eli Memmun (jonka kontolla oli, sivumennen sanoen, liikenne ja kulku/ri/asiat). Poistuminen nimenomaan takaVASEMMALLE selittyy tietty sillä, ettei rehti työväenliikkeen etustaja voi poistua etuOIKEALLE.  Lelunsa, maatuskan, Miska-nallen, Sputnik-kopion, Ladan pienoismallin sekä leikkiblinipannun hän luonnollisesti pakkasi kepakon päähän sidottuun kangassäkkiin. Ja eikun matkaan. Soitto mustan ministerimersun kuskille, noutoa silmälläpitäen, osottautui kuitenkin enteeliseksi tulevaisuudesta: saavutettu etu oli riistetty pois.  Paven päähän pälkähti pelko pikaisen panikoimisen    pahoista puolista, ihanat kansankomissaariedut oli menetetty, ehkäpä iäksi. Tästälähin oli tultava toimeen omillaan ja sehän ei olisi paljoakaan, sen Pate kyllä tajusi. Turha oli kuitenkin litistää, kun lasti oli jo vaipoissa.  Mitäkö tästä opimme?? No, mitäs "herrat" nyt töppäilyistään yleensä oppivat?? Ja sekään ei ole paljoa, se.

Tuo otsikkokuva kertoo sen mitä tästä tapahtumasta itse ajattelen ja sen, että tänään voin juhlia sixtysix-vuotispäivääni. Skål på den saken, Jappa

                Nyt lähtee sitten juhlimaan kiinalaisravintolaan Jappa eli Ailion Jari

 

 

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1