Blogi

MUISTATKOS? (26/2014)

Paikka oli ainakin tuttu, ainakin minulle, se Vltava, siinä steissin ja Itellan (ent. Posti, nyk. SIWA) välimaastossa. On toi tsekin kieli kyllä hiukka vaikea äänen loihta lausumahan. Aivan väkisin se tulee hampaiden välistä notta VALTAVA, koettakaapa vaikka. Se on kuulemma sen joen nimi joka virtaa läpi Prahan muistorikkaan kaupungin. Ja nyt so sitten myös tsekkitavernan nimi Helsingissä. Samassa rakennuksessa on aikoinaan sijainnut myös kansallisen lentoyhtiön eräs toimipiste, mutta siitä on jo aikaa ja vettä virranut runsaasti Vltava joessa. Jotain tähän menneisyyteenkin viittaava oli siinä ihmisjoukossa joka suuntasi nokkansa kohti tätä tsekkipubia.

Sinne kiipesivät ainakin Juha, Marja, Ykä, Marja(2), Nora, Erja, Raija, Anja, Paavo, Kirsi, Seppo, Jari, Teppo, Pärttyli, Marianne, Päivi, Minna, Jaana, Ola, Rafu ja ehkä vielä joku muukin? Anteeksi, jos nimi on jäännyt puuttumaan. Vaan kyllä oli jo aika moni jäännyt pois joukosta tummasta. Olihan meitä ollu vuosikymmenten saatossa ollut useita kymmeniä muitakin touhuissa mukana.

Kyllä siinä sitten halailtiin ja riemusta kiljahdeltiin kun oli ensiki tunnistettu kuka kukin oli ja vieläpä yritetty saada nimikin jotenkin pullahtamaan mieleen. Aika hyvinhän se onnitui, varsinkin kun edellisestä tapaamisesta oli vain 1 vuosi. Mutta se muisti kun nyt vain tuppaa olemaan sellainen kun se on ja vieläpä tekee joskus tepposet (Tepponen??)

Mikäs se tämmönen "poppoo" sitten oikein oli (olevinaan)?? Meillä oli yksi sangen vahva, yhdistävä tekijä. Olimme näet kukin aikanaan olleet tämän samaisen kansallisen lentoyhtiön materiaaliosaston, tai millä nimellä tämä jaos milloinkin tunnettiin, henkilökuntaa.  Kaikki sai alkunsa eräänä sateisena marraskuun päivänä, tarkemmin sanoen Kustaa Adolfin (Gustaf Adolf) eli ruotsalaisuuden päivänä 6/11 1978.  Osa osaston ihmisistä sai päähänsä lähteä olusille töitten jälkeen. Piti kuitenkin keksiä parempi syy kuin halu kipata huurteista.  Hyvä syy loytyikin - pöytäkalenterista. Siis tämä GA:n muistopäivä. Ejalla kerralla olivat mukana, Ykä, Jari, Anja, Manu, Pirjo(?), Marju ja VT, ainakin. Saattoi olla muitakin. Senjälkeen on tämä tapaaminen järjestetty vuosittain, ollen taannoinen jällennäkeminen jo järjestysluvultaan 37. Eikö vain.  Osa oli eläkeläisiä, joko suoraan siirrettyinä tai ns. eläkeputken läpi ryömineenä. Osa oli saannut fudut, tai miten se nyt pitäisi sanoa kaunokirjallisessa muodossa? Vain kolme taisi saada liksansa lennookkifirmalta suoraan ja jotkut ulosmyydyistä yhtiöistä tai niitten perillisistä.

Tämmöitä tämä sitten on - Suomessa vuonna 2014. Ota tästä nyt sitten selvää että miten mennään tulevaisuudessa.  Sitä ei varmaan tiedä edes Erkkikään.

 

                               Muisteli menneitä (siviili-ilmailun suuruuden ajoista)

                                               Jappa eli Ailion Jari

 

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1