Blogi

REISSUS 20/2014

Se alkoi Stadin Kampista eli dösäasemalta maanantaina 4/ 8 klo 10.45. Siis matka Turkkusseen, tiedätehän, se on tuolla lansirannikolla, jossain liki Armonlaaksoa. ONNIEXPRESSIN (älkää missään nimessä sekoittako ONNIBUSIIN, ne ovat kaksi totaalisesti eri asiaa) onnikka lähti silloin köröttämään kohti ent. pääkaupunkia.  Liput oli ostettu hyvissä ajoin netistä (voisiko niitä muualta nykyisin ostaakkaan?) Kahdesta tiketistä toinen maksoi € 5.- ja toinen peräti € 6.-, Pihisti eläen siihen oli kuitenki taloudellisia mahdollisuuksia, säästökuurin jälkeen. Samaan bussiin sattui myös "vanha tuttu" joka asuu nykyisin Australiassa asti. Matkan aikana keskustellessa kävi ilmi että kulkuneuvon määränpää eli päämäärä olikin Raisio (Reso) Naantaliin kun olimme matkalla niin tämä sopi tarkoitusperiimme mitä oivallisimmin, varsinkin kun mitään lisäkustannuksia ei pidennyksestä aiheutunut..  Saavuttuamme ent. kotikaupunkiin, oli ensi havainto se, että paikallinen ilmastointilaite Bussiasemalla (Hesburgerin syntymäpaikka) oli epäkunnossa. Muuten kasvoille lehahtava kuumankirpeä aavikkotuuli ei ollut selitettävissä.  Raivattuamme tiemme majoituspaikkaan, "Hotelli" Amandikseen, havaitsimme, ettei paikan ilmlastointilaitteessa ollut mitään vikaa, ko. vemputinkun puuttui toptykkänään!! Onneksi Merisalin vilvoittava terassi sijaitsi lähituntumassa.  Väkea oli ihan säntillisesti mutta jotain tuntui puuttuvan.  Aivan, kukaan ei huutanut:"Hei, Jappa, tuu tänne bisselle." Täytyy vain ymmärtää että ajat muuttuvat ja me sen mukana? Jatkuva ihmisvirta kulki ohivievällä laiturilla kohti Muumimaailmaa. Kuka selittäisi niiden ötököiden käsittämättömän suosion?  Nähtiinhän siellä kavareitakin, mm. Toti, Timppa ja vilahti myös Klasu (Naavala), Hessu ja toriparlamantin välipalavankkurin vetäjä, lapsuusnaapuri Paul. Paikallisspora vei meidät myös pikavisiitille Kylpylään, ohi tunnistamattomaksi tuunatun lapsuuskodin, siinä Vadstenankadulla.

s/s Ukkopekka vei meidät avomeripurjehdusteitse sitten Turkkusseen ja kaupungin parhaaseen mestaan, VAAKAHUONNEELLE, jossa oli SSV:n (Seitsemän Seinähullua Veljestä) pyöreitten vuosien (48 vee) juhlimiskonserttiin. Toivottavasti otsikkovideo pystyy edes osittain välittämään siellä vallinutta tunnelmaa.  Upea saaristolaiskalapöytä höystettynä kannullisella raikasta ja ravitsevaa valkosangriaa.

Kannataa vielä erikseen mainita Turun seudun uusi julkisliikennejärjestelmä FÖLI.  Kertalippu, € 3.-, voimassa 2 tuntia, yli kuntarajojen upouusissa, ilmastoiduissa busseissa oli melkoisen kohottava kokemus näitten pääkaupunkiseudun romuvankkureitten, kuntarajoihin perustuviin tariffeihin verrattuna. Olisi tässä pääkaupunkiseudun liikennesuunnittelijoilla ja liikennöitsijöillä opiksi otettavaa. Menkääpä ottamaan

                                 Matkusteli ja riimitteli Jappa eli Ailion Jari

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1