JAPAN PLOKI

TAHDOTKO..?(6/2016)

Kuten olette varmaankin huomanneet, TV:ssä, tarkemmin sanottuna kanavalla 4, menee vanhaan kunnon formaattiin puristettu yleisvisailusarja "TAHDOTKO MILJONÄÄRIKSI". Ja kukapa ei tahtoisi (paitsi ehkä ne, jotka ovat jo korotetut kyseiseen säätyyn) Rauhallisen oloinen visailumestari, Jaajo Linnoinmaa, juontaa rauhallisesti pelokkaita ja arkoja miljonäärikandidaatteja kohti kultaa ja kunniaa, mainetta ja mammonaa.  Juontaja on todella hyva ja tehtävään sopiva, ainoa omituisuus hänessä on etunimi, Jaajo, onko se nyt mikään perussuomalaisen ( EI tarkoita samannimistä puoluetta) etunimi. Kyseinen ohjelmaa antaa ajoittain kivan läpileikkauksen suomalaisten tämänhetkisestä yleistietoisuudesta ja "sivisttyksestå". Emmehän me kiinnitä huomiota esim. peruskoulun, naispuolisen, opettajan kykyyn hahmoittaa että kuka oli Florence Nightingale. Eihän kukaan voi tuntea kaikkia noita tämänpäivän piipiittäviä laululintusia ja heidän omituisia taitelijanimiään?  Pääsia on, että kilpailijan ulkoinen olemus on  söpö ja hän osaa nauraa kujertaa hempukkamaisen heleästi. Eiks vaan? Ja mukaava on sekin, että kolmen oljenkorren hyväksikäytön jälkeen selvitään ensimmäisestä kysymyksestä ja voitetaan satku.  Sekin jää kuitenkin haaveksi kun seuraava, siis toinen kysymys eli nimeä istuva tasavallan presidentti Suomessa. Kysymys on aivan liian monivaiheinen ja vaikea että siitä pystyisi selviytymään kunnnialla, ja niin jäi se ekakin  satanen utopiaksi.  Kiva tietää tämän jälkeen tulevien polvien tiedontaso, kun maikatkin ovat tätä tasoa.

Yhteiskunnassamme on samaanaikaan menossa samaa formaattia noudattava, mediaseurattava mittelö "TAHDOTKO PÖLVÄSTIKSI" Ja ehdokaskandidaatteja riittää tähänkin mittelöön, ovathan tässä palkinnotkin aivan toista luokkaa (kun vain YKSI, vaatimaton milli) Tämän kisan osanottajat edustavat pääasiallisesti työmarkkinajärjestojä puhemiehenään Laalo Lylynmaa. Tässä kisassa on myös opponentti jota edustaa korkeaarvoinen hallitusvalta. Porkkanana tarjotaan aluksi yhteiskuntasopimus-nimistä nannaa jota suurin osa ei voi hyväsyä, Hirveatä, kamalaa ja kuvottavaa. Ei, en hyväksy, kelvotona, riistoa jne, jne.  Suuriäänisimpänä kumoajana esiintyy "kauniimman sukupuolen" edusämmä. Pampamilainen epäitsekkyys saa muut kilpailijat melkein itkun partaalle. Sitten keksitään neliskanttinen kompromissi.  Koko systeemi nimetään uudellen. Kukaan ei enää puhu yhteiskuntasopimuksesta vaan termi kääntyy kilpailukykysopimuksesksi.  Voila, kaikki on ratkaistu ja taas päästään neuvottelupöydän (seisova pöytä?) ääreen ja jaarittelu pääsee jatkumaan. Eihän se ole kestänyt vielä kuin n. 11 kuukautta. Mitäs toi nyt sitten on, lähi-idän rauhanneuttolujakin on jo sentään käyty n. 68 vuotta ja ratkaisu on aivan kulman (joka kulma on ammuttu paskaksi jo 50 vuotta sitten)takana.  Tästä on hyvä ottaa oppia. Iam summi a nobis superati sunt (lat. = korkeimmat vuoret olemme jo ylittäneet)

Tämmöistä pohti Jappa eli Ailion Jari 68-vuotispäivän(sä) 28/3 kunniaksi

 

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1