JAPAN PLOKI

SOME (3/2015)

Tammikuu, tarkemmin profiloituna tammikuu 2015, vetelee tänään viimeisiään, kuten sanonta kuuluu. Aamupalaa nauttiessa oli Suomen Yleiradio tavalliseen tapaansa auki ja siellä taasen ne hauskat pojat, 2 kpl ja hauska tyttö, 1 kpl juontamassa hauskaa aamusanailua. Näillä veitikoilla on kyllä sana hallussaan ja joskus jopa useampikin sana.  Kuuloelimiäni höristellessäni tarttui niihin useammankin kerran otsikkosana, SOME. Mikä ihme sekin oikein on, enklantiako? Joku? Sitten välähti, hitaasti, kuten näin seniorikansalaiselle (ent. vanhus) sopiikin.  Sehän tarkoittaa, tietysti sosiaalista mediaa!! Heureka, siis nägyraamattua (eestikeeles) eli FB:ta. Ja onhan niitä muitakin, Twitter ja joku iillä alkava, kenties vielä useampiakin, mene ja tiedä?  Sosiaalinen mediahan tarkoittaane (ymmätääkseni) sähköisiä tapoja olla tekemisissä kanssaihmisten kanssa.(kanssaihmisten kanssa??)  Itse olet tietoinen ja käytän ainoastaan tätä pärstäopusta.  Siellähän meilla kaikilla on kavereita, eikös vain, joillain jopa sadottain.  Olen useasti ihmetellyt, että miten se voi olla mahdollista, miten joillain VOI olla sadottain kavereita eli ystaviä.  Tähän ikään (66 vee) tultuanikaan en voi päästä ollenkaan tuollaisiin kaverimääriin, en alkuunkaan. Vaikka laskisin yhteen kaikki lapsuusajan kaverit, tai joitten nimet vielä nippanappa muistaisin, lisäisiin siihen koulu-ja opiskeluaikojen tutut, armeijakaverit, vuosikymmenten (35 vee) kolleegat työelämästa, satunnaiset kapakkatutut, naapurit Stadista, Naantalista, Radansuusta, niin, ja tietysti sukulaiset. Viimeksimainittujahan ei oikeastaan voi laskea tähän kaverikategoriaan, koska he poikkeavat oleellisesti muista ryhmistä. Tajuattehan, kaverit, ystävät voi valita, muttei sukulaisia. En tietenkään tarkoita tällä mitään pahaa, sukulaisethan ovat kivoja, eiks jeh?

Se että pohdin näitä asioita ylläkuvatusti ja jopa hieman kyseenalaistaen niitä, osoittaa ainoastaa sen, että alan ihan oikeasti vanhentua, ja uusien ajatusten ja tapojen omaksuminen ei käy enää niin helposti kuin esim. kultaisella 60-luvulla, jolloin kuuluttiin piitlesfanien etujoukkoon ja harjoiteltiin englanninkielen ääntämistä Kosken Margitin (NYK) johdolla. MUTTA, ne (senajan) kaverit kuitenkin tunnettiin ihan henkilökohtaisesti ja heidän kanssa oltiin tekemisissä face-to-face periaatteella.  Heitähän ei ollut sadottain, ainoastaan 5 -20, joukkio, joka oli vielä "hallittavissa", siis laadullisesti määrällisesti.

Voisikoahan tätä satojen kavereitten määriä jotenkin perustella sillä että saattaisi olla upeata olla niin valtavan suosittu ja saada synttärionnitteluja tyypeiltä joita on tuskin koskaan tavannutkaan? Voisiko se todella pönkittää hieman alamaissa olevaa itsetuntoa ja antaa itsevarmuutta suhteissa toisiin ihmisiin.  Mitä mieltä olette tästä, olenko täysin väärässä, vai saattaisiko ajatuksissani olla jotain itua? Kertokaa mulle mitä olette mieltä!!

Otsikkokuva on 50-luvun näpäys silloiselta kotikadultani, Stadin Pitkänsillanrannasta ja vohkittu elokuvasta Pekka ja Pätkä puistotäteinä.

                                  Kaiholla muisteli Jappa eli Ailio Jari

 

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1