JAPAN PLOKI

SEKOBOLTSIT (18/2015)

Luit aivan oikein:SEKOBOLTSIT.  Niitä tuntuu tälläkin hetkellä olevan tämä maailmankaikkeus pullollaan.  Kenellä on päässään turbaani, kenellä fetsi ja kenellä rätti tai joku muu päähine, jonka tarkoitus lienee estää sitä loppuakin järkeä karkaamasta. Liian myöhään, se on jo karannut - lopullisesti.  Kun kuuntelee ja katselee (TV:stä) näitten sekoboltsien mölinää jossa silmät vihaa leimuten käsketään tappamaan, olemaan antamatta armoa, tai ottamatta vankeja, ei voi kun todeta, että maailma on jälleen vaipumassa jonkinlaiseen keskiajan pimeyteen ja tietämättömyyteen. Nuoret miehet (ja, tasa-arvoisuuden nimissä, myös naiset) köyttävät itsensä räjähdysaineilla ja pamauttavat itsensä lisäksi taivaan tuuliin kymmeniä viattomia lähimmäisiään. Kerrankin erään tälläisen onnettoman itsensäräjäyttäjän äiti kertoi silmät kiiluen, että hänen suurenmoinen tyttärensä oli toteuttanut koraanin käskyn ja nyt tämä monimurhaajatyttö oli mukamas paratiisissa nauttimassa ikuisen elämän ihanuuksista. Ei pidä paikkaansa.  Olisi pitänyt sanoa sille ämmylle, että olisit opetellut lukemaan ja opettanut saman taidon myös tyttärellesi, niin tietäisit ettei koraani ikinä sallisi tälläistä. Tyttäresi on kaukana paratiisista. Tietämättömyys, sula typeryys ja ikuinen takapajuisuus saa aikaseksi jotain tälläistä.  Tiedättekö, keitä ovat sunnamuslimien pahimmat viholliset. Väärin, eivät kristityt, juutalaiset tai muut, vaan shiiamuslimit. Aivan niin, toisinajattelevat muslimit.

Pikkuhiljaa tämä hulluus vaan lähenee koko ajan meitä.  Pelkästään Syyriassa on jo n. 4 miljoonaa maastalähtijää joitten elämä on muodostunut pitkäaikaisessa kotimaassaan sietämättömäksi. He tulevat Eurooppaan Kreikan ja Italian kautta, kuten lukea olemme saanneet.  Emme voi puhua enää pelkästään pakolaisista ja maastamuuttajista vaan kysymyksessä alkaa olla jo keskiajalta tunnetut kansainvaellukset. Mitäs näille sitten voisi tehdä. Aivan, ei silloinkaan voitu tehdä mitään.  He vaan tulivat. Tämä ongelma lienee superglobaalinen ja lienee ratkaistavissa vain kaikki ideologiat, ismit ja uskonnot ylittävillä keinoilla.  Ja mitähän ne lienevät?  Jaa-a sa se, jos tiiät

Ihmiskunta lienee tehnyt aikansa typerimmän siirron suhteissan uskontoihin kun se päätti luopua ainoasta elämää luovasta ja ylläpitävästä uskostaan ja lopetti auringon palvonnan.

                              Näin ekumeenisesti asiaa pohdiskeli Jappa eli Ailion Jari

                  

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1