JAPAN PLOKI

TÖLLLÖ (5/2017)

Ollaan menossa kohti syksyä, taasen, ja hyvää vauhtia. Mutta korostan: KESÄ JATKUU VIELÄ TOISTAISEKSI, Saattanee ulottua jopa syyskuun puolelle. Tosin kansaa, ainakin ositttain, elää jo syksyä. Ei se lopeta kesää vaikka kersat menivätkin jo "opintielle". Olen tässä männäviikolla yrittänyt syventyä viikon TV ohjelmiin, lähinnä painettuna versiona. Lisäksi olen tuijottanut itse masiinaa, tiiviisti.  Pari kertaa olen jopa avannut sen. Meillä on jo useampi kanava joka välittää meille monipuolista ja tiedostavaa sekä "viihdyttävää" ohjelmaa ja ajankulua.  Useinmmat programmit tuntuvat kuitenkin pyörivän kolmen äijän ympärillä Melkein ohjelmassa kuin ohjelmassa häärii isäntänä, oppaana ja juontajana Ville Haapasalo niminen maailmankuulu (lue: Venäjänkuulu) näyttelijä.  Hän reitittelee mitä eksottisimmissa paikoissa ja matkustelee halki maapallon 30 päivässä. (oliko se niin?) Tai kokkailee mitä mielikuvituksellisimpia pöperöitä 30:ssä minuutissa. Hieno juttu monipuoliselta kaverilta. Vaarana tässä munpärstäonainakuvaruudussa-perusteisilla ohjelmilla on se, että kasvot kuluvat ja kansa kyllästyy kattelemaan, pelkäänmä. Toinen kestokaveri ruudussa on Aki Palsaanmäki niminen taikuri. Hänet on valittu huutokauppakeisariksi. Siis: HUUTOKAUPPAKEISARIKISI. Ja mitä se sellainen "keisari" oikein sitten tekee?  Kas näin: "ja seuraavaksi huudetaan sitten tämä vanhan mummon vanhempi rukki (nostaa kaikkien nähtäväksi) Mitäs tarjotaan, lähtöhinta viisi euroa. Ja sitten huutoja! Tarjottu 5,50 euroa. eikö kukaan tarjoa enempää? Älkää kitsastelko, lisää huutoja. Vai niin. 5,50 ensimmäinen kerta, 5,50 toinen kerta ja 5,50 kolmas kerta. PAM. (nuijat kolahtavat). Myyty tuolle takarivin tyllerölle, joka tuskin edes tietää mitä tämännäköisella kehruujennyllä tehdään. Pidä hyvänäsi" Että tämänsortin keisari!!

Kolmannen kestoesiintyjän nimi on Jethro Rostedt. Hänen alansa on, kuulemma, kiinteistönvälitys. On tunnustettava, etten ole  (vielä) koskaan onnistunut näkemään hänen toimintaansa TV-ruudussa. Miettinyt ja fundeeranut kuitenkin olen, että miten tämäntyylinen toiminta toimii kuvatusruudussa, siis kiinteistönvälitys ja asuntokaupan teko (viiva)suorassa televisiomanööverissä. Ainakin ohjaajan taidot siinä joutunevat kovalle koetukselle kun vesivahinkoista torppaa yritetaan myydä ensiluokkaisena omakotitalona ja valettatulee-esityskaavaa kuvataan lähikuvaperiaatteella. Ei siinä sovi Jethron posken ruveta nykimään.

Laitetaan tähän lopuksi jotain positiivisempaakin.  Viime tiistaina loppui tältä kesältä Ruotsin TV:n tuottama (yhdessä YLE:n ykkösen) kesäöohjelma ALLSÅNG PÅ SKANSEN.  Siinä oli tosi positiivishenkinen ja elämänmakuinen iloinen yhteislauluohjelma juontajanaan iki-ihana Sanna Nilsen. Vaikka Ruotsi ja ruotsalaisen ovat meitä niinkin lähellä kuin ovat, niin kyllä meissä on vissi eroon heihin verrattun. Ei Suomessa pystyttäisi tuottamaan samantasoista lauluohjelmaa. Olemme sen verran enemmän slaavilais-melankoolisia. Mutta mitäs tuosta, veisataan me vain tankoja niinkuin tähänkin asti

                                       Hyräili Jappa eli Ailion Jari

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1