JAPAN PLOKI

Teksti

REMUN MAA (1/2018)

Heipä vain, sun heiluvilles. (suomalainen "sananlasku" jonka alkuperrrää ja sisältöä ei kukaan tiedä tahi ymmärrä)

Niin se on taasen vuosi vaihtunut ja pitänee oppia kirjuuttamaan tämä 2018, juuri on oli tottunut vuoteen 2017. Iän kertyessä ovat vuodet vain lyhentyneet, vai vieläkö joku muistanee kuinka helevitin pitkä oli muinainen kouluvuosi, vaikkei sekään kestänyt kuin 9 kuukautta? Tai aika joulusta jouluun? Lieneekö jokin ranskalais-saksalainen EU-direktiivi joka on tämän lyhentyneen vuoden rangaistuksemme rienanneet?

Tulipa tässä eilispäivän aikana matkustettua pikkuvaimon kera tällä uudella länsimetrolla, kun se vihdoin ja viimein on kulkunsa aloittanut. Tämä itäinen isovelihän on meitä palvellut jo vuodesta 1981, jos oikein muistan. Vuosaaresta lähtevä raideihme kulkee joko matkan Matinkylään, mutta jos meiltä Mellunkylästä lähtee, täytynee kimppameniötä vaihtaa jossain (esim. Itiksessä) sillä meidän tunnelbana jaksaa jatkaa vain Tapiolaan asti. Uusio-osuus kulkee koko reissun todellakin maan alla. Uudet asemat tuntuivat ihmeellisiltä, kuten Lauttasaari/Strömsö (vai oloko se Degerö?) sekä Aalto Yliopisto (Alvar Universitetet på svenska). Ja sitten se päättäri: Matinkylä, Masala (vai oliko se Mattby?) Kuvittelin että päätepysäkki olisi jonkinlainen laajennettu monitoimiRkioski, mutta mitä vielä!! Kuusikerroksinen ostos- ja ravitsemushelvetti. Kuinka paljon niitä oikein tänne pääkaupunkiseudulle oikein mahtuu, ja ennekaikkea, mistä asiakkaat eli käyttäjät? No, ei oo mun ropleemi. Tulihan sitten tuokin maankuuluisuus nähtyä ja koettua. Ehkä ensi vuonna joisi sitten junailla itsensä jopa Raadenhampaaseen eli Keilaniemeen. Ken elää, hän kokee??

Maassamme "valitaan" sitten ensi kuussa uusi presidentti pitämään uusien vuosien puheita ja matkustamaan kesäisin Naantalin Guldarantaan, Mikon kättelemisen kautta. Katsokaa vaikka telkusta, ennen juhannusta. Lopputulos vaalien tuloksesta lienee selviö mutta onpa siinä mukana joitain huumoripitoisia jännitysmomenttejakin. Niinkuin tämä tämä takavuosien perintöprinssi, kirja- ja mukikauppias Pyrkimätönpaavo. Ei voi kuin ihailla hänen 130-prosenttista itsevarmuuttaan (ja vaatimattomuuttaan), miestä, joka ei koskaan ole väärässä paitsi kerran kun niin luuli, mutta huomasi kuitenkin pian erehtyneensä. Viime pressanvaalien alla häneltä kysyttiin mielipidettä presidentin palkkion (huom. palkkion, ei palkan) korottamisesta. Vaatimatonpaavo loihe lausumaan, että en jäävi sanomaan mitään asiasta, kun alkaa kuitenkin nauttimaan ko. palkka vaalien jälkeen. Mites oli, alkoiko hän "nauttimaan" pressan palkkaa, vaikkei tullutkaan valituksi?? Meni vaalitulos sitten syteen tai saveen, käykää hyvät ihmiset kuitenkin äänestämässä. Sehän on kivaa. Voi sanoa tuntevansa, että ottaa osaa valtakunnanpolitiikkaan.

Tässä vaiheistuksessa joku saattanee kysyä, että mitä yhteistä plokin otsikolla ja tekstillä on.

No ei sitten mitään, paitsi että äijä (Remu) ja mä täytetään kuluvana vuonna samanverran pyöreähköja vuosia. Voihan nenä.

Fundeerasi vuoden alkajaisiksi Jappa eli Ailion Jari

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

02.04 | 12:55

Heissuli vei Jappa , niin sitä ikää kertyy

...
23.01 | 03:38

Painajaista luvassa?
terveisin efb

...
16.01 | 15:35
Teksti on saanut 1
02.04 | 10:48
Teksti on saanut 1
Tykkäät tästä sivusta